Olen 30-vuotias fitnessurheilija, Tammen viihdekirjailija ja rikosseuraamusalan sosionomi Helsingistä. Fitnessissä kisasin ensimmäisen kerran vuonna 2017, jolloin voitin body fitnessin tulokkaiden kisat ja silloisen Ben Weider Legacy Cupin sekä sijoituin SM-kisoissa hopealle. Syksyn 2018 kisoissa sijoitukseni putosivat edellisvuodesta, mikä oli tietysti iso pettymys, sillä olin lyhyen kehityskauden aikana onnistunut viemään fysiikkaani suunnitellusti eteenpäin. Tuomaripalautteen perusteella aiempaa heikompi menestykseni johtui body fitnessin lajikriteereihin ja silloiseen lineuppiin nähden liiallisesta lihasmassasta.
Tavoitteellisuus, kovat treenit ja jatkuva itseni haastaminen ovat aina olleet minulle tärkeintä fitnessurheilussa, mistä johtuen body fitness ei enää lajina motivoinut minua vuoden 2018 jälkeen. Pidin kisaamisesta muutaman vuoden tauon, jonka aikana keskityin muihin minulle tärkeisiin tavoitteisiin, kuten opintoihin, työelämään ja kirjoittamiseen. Elämäntavaksi muodostunut treenaaminen ja sitä tukeva ruokavalio toki rytmittivät arkeani kaiken aikaa.
Vuonna 2023 päätin kisata uudelleen, tällä kertaa fysiikalleni paremmin soveltuvassa women’s physique -sarjassa. Kisakausi alkoi lokakuussa Nordic Fitness Exposta, josta voitin täysin tuomariäänin SM-kultaa. Lajina women’s physique tuntuu kaikin puolin enemmän omaltani kuin body fitness on koskaan tuntunut. Minua kiehtoo erityisesti lajissa arvostettu tasapainoisen lihaksikas ja naisellinen fysiikka ja viimeistelty kireys. Iso plussa on myös finaalikierroksella tehtävä vapaaohjelma, jossa pääsen hyödyntämään luovuuttani sekä vuosien takaista tanssitaustaa.Lähitulevaisuus näyttää, kuinka pitkälle potentiaalini riittää women’s physiquen kansainvälisillä lavoilla!
Vuonna 2023 olen voittanut women’s physique -sarjan maailmanmestaruuden Espanjan Santa Susannassa ja myös overall-mestaruuden